18.11. oli kohtuullinen Peru keli, joka toi kaksi uutta vastausta ja Uruguaysta yksi lokakuun kuunteluilta. Syksy on osallani ollut oikukkaista keleistä huolimatta aivan erinomainen, jo 12 uutta lattarivastausta ja yksi Espanjasta, vain Radio Rivera ei ole vielä suostunut vastaamaan.
Radio Onda Cero, Lima 1160, kuului vauhdikkaalla ohjelmalla melko voimakkaasti ja vastasi whatsapilla ihan tyydyttävän asiallisella ja "sydämellisellä" (sydän hymiö) viestillä.
Bethel Radio, Huanta 1520, tämä kuului yli puoli tuntia hyvin. Vastausta pitää hieman soveltaa nykyaikaan, whatsapp, tekstiä vähän mutta kuunteluni todettiin ohjelmassa "Bloque Musical", jonka teemana oli kansainvälinen miesten päivä ja pyydettiin laittamaan viestiä mieskuuntelijoilta. Kerroin heille, että Suomessa yksi mies kuuntelee nyt internetin kautta ja eilen radiolla AM 1520. Parin kappaleen kuluttua terveiseni myös luettiin. Myöhemmin tuli sitten parempi kunnon verifioinnin sisältänyt vastaus.
Radio Durazno, Durazno 1430, tämä on kuulunut ainakin pari kertaa tänä syksynä ja 25.10. melkein tunnin feidaillen. Raportointi odotteli jonkun aikaa, kun selkeää id:tä ei ensi kuunteluilla löytynyt, mutta kuten useasti ennenkin, tallenteen uudelleen käsittelyyn otto toi pari selkeää id:tä ja muutamia muita hyviä Duraznoon johtavia ohjelmakohtia esille. Asema vastasi jo seuraavana päivänä aivan 100 prosenttisella QSL-kirjeellä, jossa nuo kolme maagista kirjainta oli myös isosti printattu. Lisänä oli aseman historia, täyttää ensi vuonna 100 vuotta, kuten oma Yle myös.

















