lauantai 31. lokakuuta 2026

Colombia QSL

 Kolumbialaiset asemat ovat taas alkaneet kuulua parin vuoden hiljaiselon jälkeen. Vastauksiakin on tullut:

Esperanza Radio, Palmira 1380, on ollut viereisten taajuuksien roiskeiden takia aika vaikea kuulla, mutta lokakuussa onnistui. Vastasi lyhyellä messenger viestillä. 

Voces Rovirenses, Málaga 1560, kuului hyvin 26.10. ja vastasi pitkällä täydellisellä verifiointikirjeellä whatsapin kautta.

Radio Reloj, Pereira 1300, tätä on tullut ennenkin yritettyä saada vastaamaan tuloksetta. Nyt onnisti ja varsin mukava messenger verifiointi.






torstai 15. lokakuuta 2026

Peru QSL

 Kaksi uutta vastausta Perusta on tullut:

Radio Horizonte, La Colpa, Bambamarca 1580, tämä kuului hetkisen 8.10. ja vastasi messengerillä.

Frecuencia Cinco, Chanta Alta, Encañada, Cajamarca 1570, tuli muutamana aamuna lujaa ja vastasi myös messengerillä. Kovin on pieni kylä mistä asema lähettää, 389 asukasta. V/s Felipe Vargas näkyy olevan myös tämän kylän johtaja. 




tiistai 6. lokakuuta 2026

Brassi QSL

 Vähänlaisesti on lattariraportteja saanut syksyn aikana, jenkit valtasivat taajuudet viikoksi ja ehkä jonkun raportin siihen suuntaan saa.

Yksi brassi ilahdutti vastauksellaan:

Rádio Pitaguary,  Maracanaú 1340, kuului syyskuussa muutamia kertoja. Muutaman yrityksen jälkeen suostui vastaamaan whatsapilla.




lauantai 19. syyskuuta 2026

Aussi QSL

 Elokuussa lupaavasti alkanut lattarikausi lässähti syyskuussa ja uusien asemien löytäminen on ollut tosi työlästä. Onneksi Australiasta löytyi yksi uusi:

ABC 6PB Busselton 1152, on tullut helpoksi Romanian häivyttyä taajuudelta. Kuului useana iltana ja email vastaus tuli alle vuorokaudessa.


 

maanantai 17. elokuuta 2026

AM-kausi alkanut

 Uusi AM-kausi on alkanut varsin lupaavasti, koviakin asemia on kuulunut ja keliä on ollut useina öinä. Sain vedettyä uuden antennin suuntaan n. 280 metsätöiden tieltä pari vuotta sitten puretun paikalle, joka tuntuu toimivan erinomaisesti.

Yksi raportti on jo lähtenyt ja ystävällinen vastaus tuli nopeasti whatsappin kautta:

Radio HGV, Santa Cruz, Cajamarca 1250, ei ole kovin usein kuulunut mutta nyt yllätti kuulumalla kohtuullisen hyvällä asemakuulutuksella ilmeisesti lopetuksen yhteydessä. Kertoivat myös lähettävänsä terveisiä radion kautta, mutta niitä ei luvattuun aikaan kuulunut, lieneekö tullut sitten myöhemmin.

Toinenkin vastaus tuli samoilta keleiltä:

Radio La Jefa, Sullana 1530, kuului aika vaatimattomasti mutta yksi hyvä kuulutus erottui. Vastasi lyhyesti whatsapissa.


 

maanantai 25. toukokuuta 2026

Radio Tupac Amaru

 AM-kausi on loppu, hyvä lopetus oli uusi perulainen asema:

Radio Tupac Amaru, Yanaoca 1570, tämä ensin itselle unidina havaittu asema osoittautui täksi, kun Pentti Lintujärven lokauksen perusteella osasin alkaa kuuntelemaan tallennetta sillä korvalla. Kovin hyvä ei kuuluvuus ollut, mutta editoimalla eri tavoin id. sieltä löytyi. Vastaus oli varsin lyhyt whatsapin kautta, kertoivat kuitenkin että kahden viikon kuluttua valitaa uusi presidentti.



lauantai 25. huhtikuuta 2026

Radio Salto QSL

 Huhtikuun alkupuolella oli hyviä La Plata kelejä, mutta uusia asemia ei ole kovin helppoa enää löytää. Ne vaatisivat jo astetta kovempia kelejä.

Radio Salto, Salto 1120, ei sekään kuultuna ole uusi, mutta nyt onnistui vastauksen saaminen. Itse asema ei erilaisiin yrityksiin reagoinut muuta kuin Whatsapp- automaattivastauksella. Siinä onneksi oli WA-numeroita aseman joidenkin ohjelmien tuottajille, myös IPDA Saltolle, jonka ohjelmaa "La Voz de la Liberación" kuulin. Parin yrityksen jälkeen sieltä sitten kerrottiin, että ohjelma oli heidän.